2017

Tällä postauksella on monta merkkipaalua, sillä se on ensimmäinen julkaisemani kirjoitus vuonna 2017, mutta jo 101. koko blogin nelivuotisen historian aikana! Kyllä, luit oikein: blogini täyttää tammikuussa myös neljä vuotta. Uskomatonta, mutta totta!


Aloitin julkisen kirjoittamisen epävarmoin mielin ja haparoivin askelin. Hieman jopa häpeillen ja ujostellen. Sisälläni kupli kuitenkin malttamaton innostus päästä jakamaan ajatuksiani, ottamiani kuvia ja luoda tästä blogista eräänlainen onnellisuuspäiväkirja itselleni, mutta myös muille. Paikka, josta saa hyvää mieltä, uusia ajatuksia ja ideoita. Inspiraatiota. Tärkeintä minulle kuitenkin oli (ja on yhä) saada toteuttaa itseäni, päästä luomaan uutta ja jakaa kokemani kauniit, voimaannuttavat sekä merkitykselliset hetket. 

Viimeisen neljän vuoden aikana olen vähitellen alkanut löytää oman tyylini kirjoittaa ja kuvata. Nykyään uskon enemmän itseeni ja siihen, mitä täällä blogin puolella julkaisen. Tiedostan paremmin, mihin olen ryhtynyt ja myös sen, mihin vedän rajan. Tavoitteenani on jatkossakin kehittyä sisällön tuottamisessa ja suunnata blogin sisältöä entistäkin enemmän omanlaisekseni. Yritän tulevana vuonna löytää jälleen sen saman intohimon kirjoittamiseen, kuin mikä blogin alkuaikoina sisälläni kipinöi. Keskittyä siihen, mikä on itselleni tärkeintä: luoda, jakaa ajatuksia ja kehittyä kuvaajana. Unohtaa parhaani mukaan liian suorittamisen ja nauttia siitä mitä teen. Olla rohkeammin oma itseni.

Ihanaa alkanutta uutta vuotta jokaiselle blogini lukijalle 
Tehdään yhdessä vuodesta 2017 ikimuistoinen!

Never regret a day in your life

Good days give happiness, bad days give experience, worst days give lessons and best days give memories. 


Joulu on jo tältä erää melkein ohi ja uusi vuosi alkaa noin 27 tunnin kuluttua, mutta haluan vielä hetkeksi pysähtyä miettimään mennyttä vuotta... 2016 oli vuotena antoisa, kokemusrikas ja erittäin rankka. Tuntuu, että näihin menneisiin 364 päivään on sisältynyt niin paljon, että yksi vuosi tuntuu useammalta. Vuoteen 2016 kuului: kasvispainoitteiseen ruokavalioon siirtyminen, valmistuminen jo toiseen tutkintoon ammattikorkeasta, isot juhlat, 30-vuotissyntymäpäivät, työelämään palaaminen, juhannus (RMJ), ensimmäinen oma auto, uusi työympäristö ja ala, työmatkat, tentit ja lopputyö...

Näiden lisäksi luin paljon (Kingiä ja Christietä), tein liikaa töitä (en lomaillut ollenkaan), nukuin jatkuvasti liian vähän (ja huonosti), olin väsynyt suurimman osan vuodesta, innostuin huovuttamisesta ja leipomisesta, kyllästyin kameraani, kehitin valkoisen paperin syndrooman blogiani kohtaan... Minimoin epätyydyttävät ihmissuhteet elämästäni ja keskityin vain aitoihin ja oikeisiin ystäviini. Oivalsin, että kaikesta huolimatta (tai juuri sen ansiosta) olen kiitollinen kaikesta tänä(kin) vuonna kokemastani, oivaltamastani ja oppimastani.

Näin ollen, olet erittäin tervetullut saapuvaksi, uusi vuosi 2017! Tuot varmasti mukanasi useita uusia haasteita (ja aiheutat minulle harmaita hiuksia), mutta toivottavasti myös lukuisia unohtumattomia onnenhetkiä. Ihanaa vuodenvaihdetta kaikille blogin lukijoille ja erityisesti juuri sinulle 

Kaunis melankolia

Ajantajuni kulkee takautuvasti. Elän parhaillaan kahden viikon viivetilassa, enkä millään pysty sisäistämään, että lokakuu vaihtuu jo parin viikon kuluttua marraskuuksi! Viikonloput lisäävät tätä aikavääristymää entisestään, sillä tuolloin saatan viettää tunteja peittojeni keskellä nauttien kesästä muistuttavasta haikeasta ja unenomaisesta lämmöstä. Katsella kaikessa rauhassa ikkunan läpi kotipihani ruskan kellastuttamia koivuja, joista viimeiset lehdet pitävät yhä sinnikkäästi kiinni. Salaa kuitenkin jo pelkään sitä aamua, jolloin verkkokalvoilleni heijastuva näkymä paljastaa jälleen lehdettömät, karut ja paljaat puut. 

(Kun tänään astuin kuuraiseen ja pimeään arkiaamuun, jouduin hetkellisesti kohtaamaan totuuden silmästä silmään: elämme todellakin viimeisiä syksyisiä hetkiä ja pian saamme toivottaa talvenkin tervetulleeksi.)


Joinain hetkinä tämä syksyisen melankolinen maailma on lähes utopistisen kaunis,
kuin kurkistus todelliseen satumaailmaan. 

Kanna minut, elämä

Olen herännyt lukemattoman monena aamuna aivan liian aikaisin. Juonut aamukahvini nukkuvan maailman hiljaisuudessa. Katsellut pienen keittiöni ikkunasta pihalle, jossa aamu on vielä väriltään sysimusta. Hiiviskellyt rappukäytävässä, jotten herättäisi uinuvan talon asukkaita. Suunnannut askeleeni kohti katua, jossa minua on odottanut kyyti kohti kaukaista määränpäätä. Katsellut ohikiitäviä syysmaisemia kylmästä kosteudesta huuruisen auton ikkunasta. 

Muistanut jälleen, että kaikki tässä elämässä on lopulta vain väliaikaista. Unenomaisia harhakuvia verkkokalvoilla, jotka eivät eräänä aamuna enää avaudu.




 Olen kuiskannut hiljaisuuteen:
Älä lopu elämä, vielä lähipäivinä. 

Aikamatka 1800-luvulle





1830-luvulla rakennettu, Eurajoella sijaitseva Vuojoen kartano on kuuluisa kummituksistaan. Legenda nimittäin kertoo, että kartanon seinien sisäpuolella ovenkahvat kääntyilevät, hissit liikkuvat itsekseen, askeleita kuuluu tyhjiltä käytäviltä ja portaikossa kaikuu näkymättömissä leikkivien lasten iloisia ääniä. Huhutaan, että lähes jokainen kartanossa vieraillut on kokenut jotain selittämätöntä. Jotain sellaista, mitä ei pysty kuin aistimaan...


Kiinnostuitko? Käy kurkkimassa lisätietoa kartanon vaiherikkaasta historiasta täältä!