Harjavalta

12.05.2018



Pian tämäkin idyllinen miljöö on vain huojuva autiotalo, jonka ikkunoista heijastuu enää auringon välkehtivä valo. Talon takana siintää jo nyt lähes koskematon lehto ja sen uumenissa unien keinuva kehto. Jäljelle jää puiden oksistoja havisuttava, kaiken kattava ja ääretön hiljaisuus. 

Lopulta tyhjyyden armahtaa inhimillinen unohdus. 
Ja tilalle asettuu ikiaikainen rauha. 

Määränpäänä Uusikaupunki

Tämä meren ympäröimä, yli 400-vuotias idyllinen kaupunki sijaitsee vain reilun 50 kilometrin päässä omasta kotikaupungistani, mutta viime käyntikerrasta on kulunut kuitenkin jo useampi vuosi. Olikin siis mukava jälleen päästä katselemaan jo lapsuudesta tuttuja, mutta tavallaan jo mielestä unohtuneita maisemia. Kierrellä kaikessa rauhassa tämän historiallisen kaupungin satojen puutalojen reunustamilla kaduilla ja pienillä kesäisillä kujilla. Enkä yhtään muistanut, kuinka kaunis kesäkaupunki Uusikaupunki onkaan! 



Yksi kesän bucket list-kohdista on nyt nähty ja koettu. 
Käy sinäkin! 


Ötökän elämää



Siellä hän keinui kesäisen tuulen mukana ja
ihaili edessään aukeavaa loputtoman suurta mahdollisuuksien maailmaa. 

Elämässä pärjää siipirikkonakin

Viime päivinä olen rakentanut sängystäni sairasmajan, joka on vuorattu tyynyillä, kirjoilla, lukemattoman monilla värikynillä ja luonnoslehtiöillä. Tänään olen jo kasvanut sammaleeksi seinään ja unohtanut suosiolla arjen kauneuden. Kun radio alkoi huutaa maailman vääryyksistä, suljin sen ja huusin hetken mielessäni vieläkin kovempaa: Elämä, ruma ja rakas, ethän enää tartu mun siipiini! 

Kiikuttaessani kissanpissaroskista taloyhtiön roskakatokseen, toteaa tuntematon vastaantulija minut nähdessään: Muistathan olla viaton kuin kyyhkynen, mutta viekas kuin käärme. Niin elämässä kuulemma pärjää siipirikkonakin.


 Päätin, että aion kantaa jatkossakin (ylpeästi ja leveästi hymyillen) mielensisäisiä siipirikkoja lintujani. Suojella niiden hauraita siipiä ja haaveilla hetkellisesti ainoastaan vähän vähemmän harmaista päivistä. Kevät on joka tapauksessa jo nurkan takana.

Ehkä hymyillen se kuitenkin voisi saapua inan nopeammin? 

Taivasrajalla

Sanot minulle karkota suru sydämestäsi
Paavoharju


Kurkotin kohti korkeuksia.
Liitelin ajatuksissani kaukana jossain tuon hiljaisen ja
kauniin metsän rajamailla. 

Taivasrajalla. 

Haaveissani aion päästä vielä kauemmaksi. 
Ainakin horisontin tuolle puolen.