Sininen hetki

Kadotin ajantajun, unohdin kasvaa. Tuhlasin aikaa, siitä nauttimatta. Havahduin vihdoin ja tajusin tilanteen. En tahdo huomenna huomata, etten ole ollut läsnä. 

Sillä hetki on nyt. 
Hetki on tässä. 


Lopulta vain sydän sekunnin talteen saa.
Yhden ainoan sinisen hetken kerrallaan.

Toinen

(Muisto ensimmäisestä adventista löytyy täältä.)

Toisena adventtina vastapäisen talon kolmanneksi ylimmästä ikkunasta tuikki sakean lumimyräkän keskellä himmeä kynttelikkö. Ja minua ihan pienesti hymyilytti. Niin surkean somalta se omiin silmiini näytti.


Enää 13 päivää, neljä tuntia ja 50 minuuttia aattoon!

Maamme Suomi

Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien
J.L. Runeberg


Paljon onnea rakas 100-vuotias isänmaamme! Suomi kuvastaa itselleni ennen kaikkea turvallisuutta, tasa-arvoa, vapautta ja kauneutta. On suuri onni saada elää täällä 

Mitä emme osaa kuvitella tapahtuvaksi, tapahtuu takuuvarmasti

Kesä on ohi ja sydän melkein kohmeessa. Tänään yritin muistella kaikkea sitä, mitä en ole vielä kuluneesta kesästä unohtanut. Nyt näen uusin silmin sen, mitä en aiemmin huomannut. Näen kirkkaan taivaan, häikäisevän valon, leikkivät lapset pihamaalla ja puiden oksistoilla keikkuvan vehreän sadon. Vihdoin näen myös kaiken sen, mikä oli piilossa, kun olin kohdistanut katseeni täysin päinvastaiseen suuntaan. 

Oivalsin että se, mitä emme osaa kuvitella tapahtuvaksi, tapahtuu taukuuvarmasti. Ja ehkäpä juuri siksi.

Aika on läsnäoloa

Tahdon jakaa kanssasi päivän, jolloin et ollut matkassani mukana. Yritän piirtää sanoillani verkkokalvoillesi mielikuvan heinäkuisesta hellepäivästä, aaltojen kimalluksesta rannassa ja lapsista, jotka kahlaavat merivedessä. Tuon rauhaisan meren lähes tyynestä pinnasta, josta heijastuu pehmoisten poutapilvien suloinen kuvajainen. Taivaskin on armollinen ja lupaa kannatella tänään sateen unia. 

Vaikka mitään kovin erityistä ei tapahdukaan, jatkuu elämä. Sillä kun ei ole aikaa, ei ole odotustakaan. Aika on näin ollen vain puhdasta läsnäoloa. Ja parhaatkin muistot lopulta vain hataria, harmaita mielikuvia. 





Oletko kanssani samaa mieltä, että lopulta ihminen ei tarvitse paljoakaan ollakseen aidosti onnellinen?