Lupa olla jouten

Ensi viikolla minulla on jälleen aikaa. Aikaa nähdä, kuulla, kokea ja tuntea. Olla läsnä. Aikaa täysin toisenlaiselle elämälle. Elämälle, jossa ei ole lukkoonlyötyjä aikatauluja, loputtomalta tuntuvia velvollisuuksia ja pakollisia suorituksia. Ja se tuntuu lähes utopistiselta ajatukselta! 


Minulla on aikaa ajatuksissani, silmissäni, sormenpäissäni ja kahvikupissani. 
Minulla on vihdoin lupa olla jouten.

Ääneenlausumattomia keskeneräisyyksiä

Kirjoitan kauniilta kuulostavia, tärkeitä, merkitseviä sanoja sinne tänne. Viime aikoina ehkä eniten kuitenkin mieleeni. Niitä löytyy ääneenlausumattomien ajatuksieni lisäksi huolella tehtyjen muistiinpanojeni lomasta, kalenterin suttuisilta sivuilta, kirjojen kuluneista takakansista, mainoslehtisten rypistyneiden otsikoiden lomasta ja ties mistä. 

 Minulla on lukemattoman monia kauniita sanoja, lauseita ja kertomuksia sisälläni, mutta ne tuntuvat takertuvan ajatuksiini. Ne jäävät kielen päälle pyörimään, eivätkä suostu kasvamaan minusta ulos. Ja jokainen päivä huomaan kaipaavani kirjoittamista aina vain enemmän. Kaipaan sanoja, kirjainjonoja, joilla on merkitys. Merkitys minulle ja maailmalle ympärilläni.


Pelkään jääväni tällaiseksi, itselleni liian keskeneräiseksi. Sellaiseksi naiseksi, joka kantaa sanomattomia, keskeneräisiä sanoja sydämessään vain unohtaakseen ne lopulta itsekin kokonaan.