Onnea on


Koivunlehtien keinunta. 
Kevään kirkkaus. 
Sattumalta kohtaavat onnelliset katseet. 
Tyytyväisyyttään kehräävä kissa. 
Vastakeitetyn kahvin tuoksu. 
Kauniit sanat. 

Lähtölaskenta

 Viimeiset päivät olen elänyt huomisessa.


 Ensin laskin viikkoja, sitten päiviä ja nyt on jäljellä enää muutamia tunteja. Reilun 12 tunnin kuluttua astelen nimittäin jälleen takaisin osaksi arkea. Mieleni on malttamaton, jännittynyt ja innostunut. Kaikkia edellä mainittuja vuorotellen, ajoittain myös samanaikaisesti. Tästä huolimatta (tai juurikin tämän takia) aion ottaa huomisen avoimin ja reippain mielin vastaan! Tulevat kuukaudet ovat mahdollisuus oppia uutta, haastaa itseään, kehittyä sekä saada lisää uusia kokemuksia.

Voi myös hyvin olla, että huomisen jälkeen hämmästelen, mitä oikein etukäteen hermoilin... 
Sitä tunnetta odotellessa!

Sielumme samaa sukua


Kiitos sinulle Äiti siitä, 
että juuri sinä olet 
minun äitini 

Perille Elämään




 Olen kasvattanut siipeni takaisin, joilla nousen korkeuksiin. 
Joten kun yöllä katsot sädehtivää taivasta, tiedät että pääsin perille.