Määränpäänä kesä

Sunnuntaina matkasin 90 kilometriä kohti määränpäätä. Reppuuni pakkasin kameran ja objektiivin lisäksi pussillisen erivärisiä lankoja sekä virkkuukoukun. Musiikkina soi lähes koko matkan ajan The Jezzabells. 



Perillä minua odotti aurinko (ja Naantali). 

Tänään taivaalla kellui alakuloinen ja surumielinen sadeharso

Sadepäivinä silmät nukkuvat ja ajatukset ovat hujanhajan.




Aion unohtaa nämä harmaat ja päänsäryn täyttämät synkät sadepäivät. Käperryn sykkyrälle kissani viereen ja uneksin huolettomasta huomisesta. 

Rakkaudesta hevosiin






Hevoset ovat kiehtoneet minua jo pienestä pitäen. Olen kiertänyt (jo alle kouluikäisenä) suurimman osan kaikista Suomen raviradoista (kiitos isän ) ja päässyt itsekin harrastamaan ratsastusta useamman vuoden ajan. Jossain vaiheessa kiinnostus aktiivista hevosharrastusta kohtaan kuitenkin hälveni ja jäi lopulta kokonaan taka-alalle. Nykyään nautin hevosista lähinnä kamerani linssin takaa. 

Ehkäpä vielä jonain päivänä rohkaistun ja päätän kivuta itsekin takaisin satulaan, mutta toistaiseksi minulle riittää pelkkä ihailu (turvallisen välimatkan päästä), sillä hevoset ovat 

Sateen jälkeen


...aamuinen aurinko kurkisti paksun pilviverhon takaa ujosti. 
Sunnuntai kirkastui häviävän pieneksi hetkeksi. 

(Toistaiseksi täällä tuulisella lounaisrannikolla ei ole ollut yhtäkään kesäisen paahtavaa päivää, 
mutta on ollut olotila, joka on paljon enemmän kuin pelkkä aurinko.) 

Turvassa

Pelkään sänkyni alla asuvia mörköjä ja 
vaatehuoneessani öisin kuorsaavaa haamua. 
Pelkään mielikuvituksen rajattomalta tuntuvia ulottuvuuksia ja 
painajaisten muuttuvan todeksi.


Välillä pelkään, että en kelpaa maailmalle minunlaisena ihmisenä. Hauraana, herkkänä ja sydämeltään lapsenomaisena ikuisena haaveilijana. Pelkään toisinaan, että vaadin itseltäni liikaa, mutta en kuitenkaan tarpeeksi. Pelkään usein, että elämä vain lipuu huomaamatta ohitseni. Että en ehdikään toteuttaa unelmiani. Pelkään myös, että kadotan jälleen ääriviivani ja siinä samassa itseni.

Pelko ei kuitenkaan elä minussa. Se vain käväisee ajoittain mielessäni ja jättää sitten kokonaan rauhaan. Joskus minusta tuntuukin, että pelko astuu esiin vain, jotta muistaisin olevani turvassa. Jotta muistaisin olevani tarpeeksi ja riittävä. 

Haaveilen


Haaveilen huolettomasta mielestä. 
Seinien ulkopuolisesta elämästä. 
Luvasta olla keskeneräinen.