Never regret a day in your life

Good days give happiness, bad days give experience, worst days give lessons and best days give memories. 


Joulu on jo tältä erää melkein ohi ja uusi vuosi alkaa noin 27 tunnin kuluttua, mutta haluan vielä hetkeksi pysähtyä miettimään mennyttä vuotta... 2016 oli vuotena antoisa, kokemusrikas ja erittäin rankka. Tuntuu, että näihin menneisiin 364 päivään on sisältynyt niin paljon, että yksi vuosi tuntuu useammalta. Vuoteen 2016 kuului: kasvispainoitteiseen ruokavalioon siirtyminen, valmistuminen jo toiseen tutkintoon ammattikorkeasta, isot juhlat, 30-vuotissyntymäpäivät, työelämään palaaminen, juhannus (RMJ), ensimmäinen oma auto, uusi työympäristö ja ala, työmatkat, tentit ja lopputyö...

Näiden lisäksi luin paljon (Kingiä ja Christietä), tein liikaa töitä (en lomaillut ollenkaan), nukuin jatkuvasti liian vähän (ja huonosti), olin väsynyt suurimman osan vuodesta, innostuin huovuttamisesta ja leipomisesta, kyllästyin kameraani, kehitin valkoisen paperin syndrooman blogiani kohtaan... Minimoin epätyydyttävät ihmissuhteet elämästäni ja keskityin vain aitoihin ja oikeisiin ystäviini. Oivalsin, että kaikesta huolimatta (tai juuri sen ansiosta) olen kiitollinen kaikesta tänä(kin) vuonna kokemastani, oivaltamastani ja oppimastani.

Näin ollen, olet erittäin tervetullut saapuvaksi, uusi vuosi 2017! Tuot varmasti mukanasi useita uusia haasteita (ja aiheutat minulle harmaita hiuksia), mutta toivottavasti myös lukuisia unohtumattomia onnenhetkiä. Ihanaa vuodenvaihdetta kaikille blogin lukijoille ja erityisesti juuri sinulle 

Kaunis melankolia

Ajantajuni kulkee takautuvasti. Elän parhaillaan kahden viikon viivetilassa, enkä millään pysty sisäistämään, että lokakuu vaihtuu jo parin viikon kuluttua marraskuuksi! Viikonloput lisäävät tätä aikavääristymää entisestään, sillä tuolloin saatan viettää tunteja peittojeni keskellä nauttien kesästä muistuttavasta haikeasta ja unenomaisesta lämmöstä. Katsella kaikessa rauhassa ikkunan läpi kotipihani ruskan kellastuttamia koivuja, joista viimeiset lehdet pitävät yhä sinnikkäästi kiinni. Salaa kuitenkin jo pelkään sitä aamua, jolloin verkkokalvoilleni heijastuva näkymä paljastaa jälleen lehdettömät, karut ja paljaat puut. 

(Kun tänään astuin kuuraiseen ja pimeään arkiaamuun, jouduin hetkellisesti kohtaamaan totuuden silmästä silmään: elämme todellakin viimeisiä syksyisiä hetkiä ja pian saamme toivottaa talvenkin tervetulleeksi.)


Joinain hetkinä tämä syksyisen melankolinen maailma on lähes utopistisen kaunis,
kuin kurkistus todelliseen satumaailmaan. 

Kanna minut, elämä

Olen herännyt lukemattoman monena aamuna aivan liian aikaisin. Juonut aamukahvini nukkuvan maailman hiljaisuudessa. Katsellut pienen keittiöni ikkunasta pihalle, jossa aamu on vielä väriltään sysimusta. Hiiviskellyt rappukäytävässä, jotten herättäisi uinuvan talon asukkaita. Suunnannut askeleeni kohti katua, jossa minua on odottanut kyyti kohti kaukaista määränpäätä. Katsellut ohikiitäviä syysmaisemia kylmästä kosteudesta huuruisen auton ikkunasta. 

Muistanut jälleen, että kaikki tässä elämässä on lopulta vain väliaikaista. Unenomaisia harhakuvia verkkokalvoilla, jotka eivät eräänä aamuna enää avaudu.




 Olen kuiskannut hiljaisuuteen:
Älä lopu elämä, vielä lähipäivinä. 

Aikamatka 1800-luvulle





1830-luvulla rakennettu, Eurajoella sijaitseva Vuojoen kartano on kuuluisa kummituksistaan. Legenda nimittäin kertoo, että kartanon seinien sisäpuolella ovenkahvat kääntyilevät, hissit liikkuvat itsekseen, askeleita kuuluu tyhjiltä käytäviltä ja portaikossa kaikuu näkymättömissä leikkivien lasten iloisia ääniä. Huhutaan, että lähes jokainen kartanossa vieraillut on kokenut jotain selittämätöntä. Jotain sellaista, mitä ei pysty kuin aistimaan...


Kiinnostuitko? Käy kurkkimassa lisätietoa kartanon vaiherikkaasta historiasta täältä!

Heinäkuun jälkeen


Blogissa heinäkuusta alkaen vallinnut hiljaisuus ei ollut suunniteltu saati tarkoituksenmukainen. Tauon aikana kirjoittaminen ja valokuvaaminen muuttui toisarvoiseksi, lähes merkityksettömäksi. Ruudun tällä puolen tapahtui liikaa sellaista, mitä en halua, enkä voi jakaa julkisesti. Nyt koen, että on aika palata. Ottaa jälleen omaa aikaa sellaisille asioille, jotka tekevät kokonaiseksi. Vahvaksi.

79 kilometriä linnuntietä






Auton takapenkillä, pienellä kerällä, muistilehtiö käsissä, kuulokkeissa Vesala. Se hetki, kun kalenteri kääntyi heinäkuuksi. Ikkunan läpi kesäisiä maisemia, määränpäässä helle ja kameran muistikortille ikuistettuna ihana päivä.

Terveisiä Naantalista 

Löydän uutta joka suunnalta

Kun etsin sisältöä muualta 
Löydän uutta joka suunnalta
PistePiste

Muistan, kuinka tätä kuvaa ottaessani pieni ja hento tuulenvire havisutti ujosti puita ympärilläni. Se pyörteili leikkisästi nurmikkoa pitkin, nousi kutittamaan niskaani ja kiisi sitten äkisti kohti taivasta. Nojasin kevyesti tuota ilkikurista tuulta vasten ja annoin sille luvan kuljettaa ajatuksiani kohti kauniimpaa kokemusmaailmaa.


Oivalsin, että jokin on muuttumassa. 
Jokin on jo muuttunut. 
Minussa.

Klustermus

Eilen jo 14. kertaa Raumalla järjestettiin Klustermus, joka on luovan ja esittävän säveltaiteen yksipäiväinen musiikkitapahtuma. Esiintyjät ovat vuosien varrella edustaneet monia musiikkityylejä metallista jazziin, mutta pääpaino on ollut vähemmän tunnetuilla ja kulttisuosiota nauttivilla esiintyvillä. Tapahtuman tavoitteena on osoittaa, kuinka lujalla työllä ja sinnikkyydellä on mahdollista tuottaa mitä mahtavin tapahtuma (vieläpä yleisölle ilmaisena)! 






Teini-ikäisen Klustermuksen kunniaksi tahdoin jakaa ottamiani kuvia vuosien varrella kyseisestä tapahtumasta ja siellä vallitsevasta aivan erityisestä tunnelmasta. Klustermukseen liittyy maailman rakkaimpia kesämuistoja 

Jossain muualla


Toisinaan uppoudun sumuiseen mielentilaan, jossa vain liikun haamuna paikasta toiseen. Silloin en huomaa minuuttien, tuntien, jopa viikkojenkaan kulumista ja josta herätessäni mietin aina, mihin ihmeeseen itseni jälleen kadotin? Olen fyysisesti tässä ja nyt, mutta kuitenkin ajatuksissani samalla aivan jossain muualla. 

Tänään oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun oikeasti havahduin ympäröivään todellisuuteen. Heräsin keskelle kesää - luontoa, joka on tällä hetkellä upeimmillaan. Huomasin, kuinka olenkaan kaivannut valokuvaamista, kirjoittamista ja luovuutta yleisesti ottaen. Tämä on se asia, joka tekee minusta onnellisen. Asia, jossa keskeneräisyyteni on kerrankin voimavara, eikä rajoite.

(Olen äärimmäisen otettu teistä jokaisesta, jotka siellä ruudun toisella puolen olette ja seuraatte tarinaani. Teitä on blogini FB-sivulla jo yli 800, joka on vähintäänkin häkellyttävää! Ja hieman myös kauhistuttavaa.)

Viisivuotias

Silmu täytti eilen viisi vuotta   



Yllä olevassa kuvassa Silmu on 12 viikkoinen juuri kotiutunut rääpäle. Korvat ja tassut olivat suhteettoman suuret ja häntä ohut kuin rotalla. Menoa ja meininkiä riitti lähes riesaksi asti! Sylissä ei viihdytty, paitsi silloin kun väsy yllätti äkillisesti kesken leikkien. Öisin oli hauska herättää ihmisemo nuolemala hiuksia ja teroittamalla kynsiä runkopatjaan. (Nämä hauskuudet tosin olivat varsin yksipuolista huvia, kuten arvata saattaa.)

Nykyisin tämä karvakaveri on rauhoittunut huomattavasti ja tullut aiempaa sosiaalisemmaksi tyypiksi. Koirat ovat kavereita, mutta toiset kissat suurta hämmennystä aiheuttava vieras eliölaji. Silmu myös käyttäytyy herrasmiesmäisesti erityisesti naisihmisiä kohtaan. Mikään social butterfly hän ei kuitenkaan ole, eikä syliin tulla kuin silloin kuin allekirjoittaneella olisi kiire töihin (koskas muuten muka?) 

Silmu rakastaa pahvilaatikoita (mitä isompi, sen parempi), vanhoja kauhtuneita villaisia vaatteita (mitä huonommassa kunnossa, sitä mieluisempia), valjailla ulkoilemista kesäisin ja herkuttelua (vain parasta laatua, totta kai!). 

Vaikea (ellei mahdoton) olisi kuvitella elämää ilman tätä kaveria. Toivonkin siis lukuisia yhteisiä lisävuosia ja hauskoja muistoja tämän karvaisen ystäväiseni seurassa. 

Kissat  

Tunnelmia kasvihuoneella







Kasvihuonetunnelmia toukokuulta. Olisin voinut viettää tuolla kamerani kanssa vaikka koko päivän!
Henkeäsalpaavan kaunista. 

Herkkyys on voimavara

Suosittelen lukemaan Suvi Bowellan artikkelin kokonaisuudessaan Hidasta Elämää-sivustolta täältä. Artikkeli käsittelee erityisherkän ihmisen luonteenpiirteitä, ominaisuuksia ja vahvuuksia, joihin itsekin samaistun hyvin voimakkaasti.


1. Kun innostumme jostakin, olemme todella sitoutuneita ja intohimoisia asian suhteen. Herkkä ihminen ei niinkään motivoidu ulkoisista palkkioista, vaan ohjautuu sisältäpäin ja vie asioita eteenpäin valtavalla sydämen palolla. Ehkäpä juuri tämän takia moni erityisherkkä kukoistaa paremmin yrittäjänä tai freelancerina, kun saa itse valita, mitä tekee, miten tekee ja kenen kanssa tekee. 

2. Erityisherkkä ei kykene teeskentelemään. Näet hänestä kilometrin päähän onko hän kiinnostunut jostakin vai ei. Oikein ymmärrettynä tämä rehellisyys tekee kanssakäymisen herkän ihmisen kanssa helpoksi. Sinun ei tarvitse arvailla, missä kulloinkin mennään. Jos saat erityisherkän ystävän, olet onnekas. Herkkä osaa nimittäin asettua toisen ihmisen asemaan, kuunnella, olla tukena ja on erittäin lojaali ystävä. 

3. Keskustelut herkän kanssa ovat kiehtovia. Herkän ihmisen kanssa on turha jutella niitä näitä, sillä he tylsistyvät nopeasti ellei keskustelulla ole sisältöä. Herkät haluavat tietää sinusta kaiken ja sukeltaa sielusi syvyyksiin. He haluavat luoda sydän tunneyhteyden toiseen ihmiseen. 

4. Herkät ovat sielukkaita ja syvällisiä. Heillä on rikas sisäinen elämä ja he pohtivat paljon asioita, elämän ilmiöitä ja olemassaolon merkitystä. Merkityksellisyyden tunne on äärimmäisen tärkeää herkälle ihmiselle. 

5. Herkkä ihminen on loistava terapeutti ja neuvonantaja. Hän aistii toisten tunteet ja tarpeet muita herkemmin ja osaa rakentaa luottamuksellisia ja syvällisiä ihmissuhteita. Hän on aidosti kiinnostunut sielunelämästäsi ja haluaa, että sinulla on mahdollisimman hyvä olla. 

6. Herkkä nauttii kauneudesta, harmoniasta ja on myös erinomainen luomaan kauneutta ympärilleen. 

7. Luovuus ja taiteellisuus on herkkien erityisalaa. Asioiden syvällinen pohdiskelu, tunneherkkyys ja sisäisen maailman rikkaus auttavat herkkää luomaan sellaista taidetta, musiikkia, tekstiä, liikettä, joka koskettaa syvästi. Luovuus voi ilmentyä taiteen tekemisen lisäksi myös innovatiivisten ratkaisujen luomisena. 

8. Herkät ovat erittäin intuitiivisia. Päätöksiä tehdessään he punnitsevat asioita monelta kantilta ja antavat samalla intuitionsa johdattaa kohti parasta ratkaisua. Herkkä integroi itseensä monenlaista tietoa ja kokemusta ympäristöstään ja pystyy käyttämään sitä hyödykseen. Kyky kuunnella omaa sisäistä ääntä johdattaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kaikkien osapuolten kannalta.

9. Herkät rakastavat rauhaa ja pyrkivät ylläpitämään sopua. Kun herkkä ihminen osaa valjastaa tämän ominaisuuden niin, ettei tule tukahduttaneeksi omia tunteitaan ja tarpeitaan, hän on erinomainen rauhanrakentaja kyvyssään asettua toisen ihmisen asemaan. 

10. Herkät ovat erittäin tunnollisia, tarkkoja ja heillä on kyky uppoutua tehtäväänsä. Jos työ vaatii tarkkuutta, siihen kannattaa valita herkkä ihminen. Herkkä tekee aina sen, mitä lupaa, monesti jopa oman jaksamisensa kustannuksella. Yksi herkän kasvutehtävistä onkin opetella sanomaan ei ja ottamaan aikalisä silloin, kun tekemistä on liikaa.


Herkkä ei ole hermoheikko itkupilli, vaan ainutlaatuinen ihminen, jolla on monia hienoja ominaisuuksia, joita ilman tämä maailma olisi varsin kylmä paikka 

Kuolevainen

Tietoisuus elämän rajallisuudesta on juurruttanut mieleeni jotain, mitä kannan loppuelämän mukanani. Oivalluksen siitä, että vaikka aika onkin rajatonta, minun aikani on rajallista. Minunkin aikani kuluu ennen pitkää loppuun. Tajusin, että minun tuntini ja jonkun muun tunti eivät koskaan ole keskenään samanveroisia. Emme pysty viettämään niitä samalla tavalla, emme myöskään voi suhtautua aikaan samalla tavalla. 


Jos siis haluan tehdä jotain, minun täytyy tehdä se nyt. 
Jos haluan sanoa jotain, minun täytyy sanoa se nyt. 
Kyse on minun elämästäni.
Cecelia Ahern: Valintojen vuosi

Maanantaimökötys

Uusi viikko ja uudet kujeet - tai sitten ei. Viikon ensimmäinen päivä usein ahdistaa, jännittää ja ennen kaikkea masentaa (ainakin allekirjoittanutta). Niinpä päätin näin maanantain kunniaksi laatia listan siitä, miten minä selätän viikonpäivistä inhottavimman:

 Mene sunnuntaina tarpeeksi aikaisin nukkumaan (tai aamulla kaduttaa kahta kauheammin). 
 Älä kiirehdi, vaan ota aikasi. Pyhitä maanantaimökötykselle tietoisesti hetki ja kas, suurin ärtymys helpottaa!
 Muista: It's just a bad day, not a bad life. Kaiken kohtaamasi epäonnen voit myös hyvällä omallatunnolla vierittää nimenomaisen viikonpäivän syyksi.
♥ Asenne todellakin ratkaisee, joten pyri olosuhteen huomioiden olemaan mahdollisimman positiivinen (maanantain jälkeen viikonloppu on jälleen yhden päivän lähempänä).
 Ole armollinen itsellesi ja muille. Et ole tuntemuksesi kanssa nimittäin yksin!
♥ Herkuttele, ihan vain siksi, että on maanantai!
 Tiedosta, että seuraava koettelemusten päivä on vasta ensi viikolla.
 Jätä mahdollisuus myös yllätyksille. Maanantaista huolimatta päiväsi voi olla mitä onnistunein!


Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinne ruudun toiselle puolelle! 

Pipsa

Innostuin neulahuovutuksesta viime syksynä. Päätin tuolloin kokeilla, onnistuisinko väkertämään samantapaisia hahmoja, joita ihailin Huopahemmot-kirjan värikkäiltä sivuilta. Toistaiseksi olen ehtinyt huovuttamaan vain muutaman pienen ja suloisen otuksen. Sormeni syyhyävätkin lähes jatkuvasti kärsimättömästä innostuksesta päästä näpertelemään tämäntapaisia hahmoja lisää! Maltti on kuitenkin valttia tässäkin touhussa.


Tämä kuvassa esiintyvä huopainen (Pipsa) pupu sai viime viikolla uuden rakastavan kodin ystäväni luota 

Lohtu

Pujota kätesi monen kerroksen läpi, aina kylmälle iholleni asti. Jos näet haavoja, sido ne hellästi ja rakasta arviksi. Menneisyyden haalenneiksi painajaisiksi. Rohkaise minua huomaamaan, että olisi helpompi olla, jos ajatukset eivät aina olisi hirmumyrskyjä, vaan kauniita tähdenlentoja. Pakota minut muistamaan, kuinka helppoa on uskaltaa. 


 Ja sitten voit kuulla, kuinka rintalastani alla muuttuu rytmi jälleen tasaisemmaksi. 

Kuluneet päivät, menneet viikot ja muutosten uudet tuulet

Tahtoisin kirjoittaa kuluneista päivistä, kaikista menneistä viikoista ja muutosten uusista tuulista, mutta minun on vaikea edes yrittää tiivistää kaikkea sitä, mitä viimeiset neljä kalenteriviikkoa ovat pitäneet sisällään. 


Helmikuu tuntui sisältävän lukuisia ajattomia päiviä. Tuo kuukausi oli päiviensä vähyydestä huolimatta nimittäin kokonaisuudessaan kovin hidas ja väsynyt, mutta kuitenkin hirvittävän tärkeä sekä omalla erikoisella tavallaan myös hyvin merkityksellinen. Tarvitsin omaa aikaa ja rauhaa palautua pitkän opiskelurupeaman päätteeksi. Tietynlainen täydellinen aikataulullinen vapaus ja elämä ilman minkäänlaista haastetta tuntui kuitenkin pidemmän päälle vain ja ainoastaan turhauttavalle. Aivan kuin olisi elänyt jossain aikavääristymässä, missä jokainen päivä muistutti sunnuntaita. 

Helmikuun vaihtuessa maaliskuuksi aloin jälleen nähdä varjojen lisäksi myös kirkkaita valonpilkahduksia. Päivät pitenivät, kevät alkoi vihdoin herätä talvihorroksestaan ja uudenlainen toivo tulevan suhteen alkoi kuplia jälleen voimakkaasti sisälläni. Tällä viikolla sain myös uutta ja kipeästi kaivattua puhtia arkeeni, sillä pääsin palaamaan osaksi työelämää! Olen saamastani mahdollisuudesta innoissani ja odotan malttamattomin mielin, mitä tulen jatkossa oppimaan. 

Toivon suuresti, että tuleva kevät on sinullekin erityisen kaunis, keveä ja toiveikas! 

Elämäni yksi taianomaisimmista seikkailuista

Tasan viisi vuotta sitten maaliskuussa istuin autossa matkalla kohti pohjoista:






Se viikko oli elämäni yksi taianomaisimmista seikkailuista. Ikimuistoinen elämys ja merkittävä kokemus, jota en unohda koskaan. Puhdasta Lapin taikaa ♥ 


Kuvat: H. Nieminen & J. Lehto

Odota

On ajanjaksoja, jolloin on liian raskasta uskoa tulevaan. Juuri silloin on tärkeää keskittyä tietoisesti nykyhetkeen. Siihen, mitä on tässä ja nyt. Siihen, mikä on merkityksellistä. Yrittää saada voimaa tästä hetkestä. Löytää elämästään pieniä iloja ja voimaannuttavia onnenhetkiä. Siten voi herätellä sisällään uinuvan rohkeutensa. 

Upota juuresi tähän nimenomaiseen hetkeen, kunnes voimasi vähitellen kasvavat ja pystyt rohkeasti ajattelemaan myös huomista. 



Odota ilolla seuraavan hetken kauneutta. 
Odota, että ehkä tänä iltana näet tähtiä tai 
huomenna paistaa aurinko.

300116

Valmistujaisviikonloppuna pieni kotini täyttyi läheisimmistä ja rakkaimmista ystävistäni. Ihmisistä, jotka ovat kulkeneet matkassani mukana kaikkien näiden vaiherikkaiden vuosien varrella. Nuo tärkeimmät ovat jaksaneet olla tukenani, pitäneet yhteyttä ja kannustaneet aina tarvittaessa. Ehdottomasti merkityksellisintä on ollut yhdessäolo. Ja tiedän, että yhdessä kokemamme muistot eivät unohdu, vaikka aikaa kuluu tai välimatka kasvaa. 


Olen kiitollinen teistä jokaisesta, jotka olitte osallisina minulle hyvin erityisenä päivänä! 
Se merkitsi minulle ihan hirmuisen paljon ♥ 

Tahroja sormenpäissä

Kumoan suuren laatikollisen värikyniä hellävaraisesti lattialle. Ne putoilevat pitkin poikin mattoa, vierivät matolta sängyn alle ja jotkut jopa eteiseen asti. Hetkesi minä jään ihastelemaan hämmästellen tuota värien sekavaa kirjoa edessäni.

 En muistanutkaan kokoelmani olevan niin runsas, 
niin sekasortoisen valloittava! 


Minä piirrän kiemuroita, muotoja ja kokonaisuuksia joilla ei ole alkua saati loppua. Kadotan täysin ajantajun ja maailma ympärilläni hiljenee. Lopulta minun sormeni ovat kirjavista väreistä mustat ja poskeni punertavat innostuksesta. 

Juuri tämä on se rajaton mahdollisuuksien maailma, 
jossa minun on pohjaton onni ja suuri ilo. 

On vapaita linnutkin käsivarsilla tuulen hennon


Jos tuuli kantaisi minutkin, niiden mukaan lähtisin. 
Vannon.
Chisu

Herätä minut!

Herätä minut horroksesta
Estä minua uppoamasta
Herra Ylppö & Ihmiset


Opettelen yhä omaksumaan erilaista arkea. Arkea, jossa suorittaminen on täysin vieras määre. Suorittamisen tilalle on asettunut väsymys. Väsymys, joka pahimmillaan saa olon koko päiväksi vapisevaksi, heikoksi ja hauraaksi. Se kehrää rintakehän päällä saaden hengityksen tuntumaan raskaalta ja jäsenet kohmeisilta. Ajatus harhailee ja on vaikea pysähtyä.

Väsymyksestä huolimatta viimeisiin viikkoihini on sisältynyt kuitenkin niin monen monta puhdasta onnen ja ilon hetkeä, kuten lautapeli-ja leffailtaa hyvässä seurassa, teetä ja sympatiaa ystävien parissa sekä paljon muuta merkityksellistä. Jaettuja iloja ja suruja sekä aitoa läsnäoloa ♥ 

Taikatalvi


 Rakastan talvea ja aina kesäisin suuresti kaipaan sitä. Tunnetta, kun jäiset lumihiutaleet takertuvat ripsiin ja takkuisiin hiustenlatvoihin. Näkyä, kun koko luminen maailma kimmeltää tuhansien timanttien lailla. Ääntä, jonka hienoisesti narskuva pakkaslumi saa aikaan jokaisen varovaisen askeleen alla. 

Juuri silloin minä hymyilen kaikkein aidoimmin.

Viimeisiä kertoja

Perjantai sisälsi monia viimeisiä kertoja. En pidä hyvästeistä, loppumisista saati luopumisista. Hyvästeihin sisältyy aina monia ristiriitaisia muistoja, mutta erityisesti toki niitä hyviä hetkiä. Viimeisiä sanoja, jotka eivät koskaan merkitse tarpeeksi, vaan kuulostavat vain tyhjiltä ja turhilta. Sanat jättävät jälkeensä kaipausta ja haikeutta, mutta toki samalla myös uusia alkuja. 

En vielä pysty täysin sisäistämään sitä, että suljin kouluni ovet viimeistä kertaa takanani. Ensimmäistä kertaa astuin tuohon kyseiseen rakennukseen vuonna 2007. Nyt eletään jo vuotta 2016, enkä enää koskaan palaa niiden seinien sisälle takaisin. Tuohon rakennukseen mahtuu niin monenlaisia muistoja - kipeitä, kasvattavia ja ikimuistoisen ihania. 

Perjantaina takanani sulkeutui ovi, josta asteli uudenlainen minä. Itsevarmempi, luottavaisempi ja itseensä tyytyväisempi. Kaikin puolin rohkeampi ja toiveikkaampi minä. Nyt tiedän, että pystyn. Pystyn, vaikka ensin epäilisin ja kyseenalaistaisin omat kykyni. Olen kiitollinen siitä, että näiden kahen korkeakoulututkinnon aikana olen saanut tutustua lukuisiin ihmisiin niin opintojen kuin työelämänkin puolesta, jotka uskoivat minuun silloinkin, kun en enää itse jaksanut. He pysyivät rinnallani koko matkan ajan. He loivat uskoa minuun silloin, kun epäilin itseäni, kykyäni suoriutua ja saavuttaa asettamani tavoitteet. 


Nämä ihmiset eivät unohdu, vaikka ovet takanani sulkeutuivatkin. Tiedän, että he pysyvät muistoissani vielä pitkään mukanani. Lämmin ja iso kiitos siis sinulle, joka tunnistit tekstistä itsesi ♥ 

Ajatuksia lautasella

Tänään valmistin herkkua: itsetehtyä juuressosekeittoa. Seurana toimi Tähtiin kirjoitettu virhe-romaani ja pieni hiljainen hetki ihan vain omaa aikaa. Melko täydellistä. 



Olen päättänyt vähitellen lisätä kasviksia monipuolisesti ja ravitsevasti ruokavaliooni. Kalasta, kananmunasta ja maitotuotteista en kuitenkaan aio kokonaan luopua. Viime kesänä arkiruokani oli hyvin kasvisruokapainoitteista, enkä ole enää noin vuoteen käyttänyt leivän päällä lihavalmisteita, vaan suosinut kasviksia ja juustoa. Jo pitkään pelkkä ajatus siitä, mistä lautaselleni tullut ruoka on lähtöisin, on etonut. Tuntunut pahalta ja eettisesti väärältä. Kasvispainoitteisesta ruoasta sen sijaan saan paitsi hyvän olon, myös paremman mielen!

Onko teillä kokemusta kasvisruokavaliosta? 
Vinkkejä, linkkejä ja reseptejä otan mielelläni vastaan!