Kaunis melankolia

Ajantajuni kulkee takautuvasti. Elän parhaillaan kahden viikon viivetilassa, enkä millään pysty sisäistämään, että lokakuu vaihtuu jo parin viikon kuluttua marraskuuksi! Viikonloput lisäävät tätä aikavääristymää entisestään, sillä tuolloin saatan viettää tunteja peittojeni keskellä nauttien kesästä muistuttavasta haikeasta ja unenomaisesta lämmöstä. Katsella kaikessa rauhassa ikkunan läpi kotipihani ruskan kellastuttamia koivuja, joista viimeiset lehdet pitävät yhä sinnikkäästi kiinni. Salaa kuitenkin jo pelkään sitä aamua, jolloin verkkokalvoilleni heijastuva näkymä paljastaa jälleen lehdettömät, karut ja paljaat puut. 

(Kun tänään astuin kuuraiseen ja pimeään arkiaamuun, jouduin hetkellisesti kohtaamaan totuuden silmästä silmään: elämme todellakin viimeisiä syksyisiä hetkiä ja pian saamme toivottaa talvenkin tervetulleeksi.)


Joinain hetkinä tämä syksyisen melankolinen maailma on lähes utopistisen kaunis,
kuin kurkistus todelliseen satumaailmaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen ajatus on tärkeä ♥